Johdanto | Tehtävät | Resurssit | Prosessi
| Arviointi | Lopputulos
Kiitokset | Johtopäätökset
Johdanto
Neljän hengen kaveriporukka saa käyttöönsä 10 000 euroa
lomamatkan toteuttamiseksi. Matkaan lähtee neljä erilaista ihmistä ja
valittavana on neljä eri matkakohdetta. Matkakohteet ovat New York, Melbourne, Lontoo ja Toronto. Tehtävän tarkoituksena on tutustua
eri matkakohteisiin ja suunnitella unelmaloma, josta kaikki neljä voisivat
nauttia. Tarvitset perustietoa matkakohteista sekä eri maiden kulttuureihin
liittyvistä asioista. Nyt kysytään luovuutta ja taitoa ”myydä” oma kohde
kavereille!
Tehtävät
Kukin henkilö suunnittelee yhteisen lomamatkan
valitsemaansa kohteeseen. Lomaa suunnitellessa täytyy ottaa huomioon ryhmän
muut jäsenet ja käytössä oleva rahasumma. Omasta lomakohteesta täytyy ottaa
selvää ja tehdä siitä muille houkutteleva ehdotus. Lisäksi jokainen pitää
henkilökohtaista päiväkirjaa Internetissä, johon kirjataan kuinka ja mistä he
ovat saaneet tietoa. Valintoja ja päätöksiä tulee perustella. Päiväkirjaan
merkitään myös kommentit toisten esityksistä. Esitykset pidetään englanniksi!
Resurssit
Materiaalina
voi käyttää mitä vain hyväksi havaitsemaansa lähdettä kuten kirjoja, lehtiä
tai Internetiä. Voit myös käyttää asiantuntija-apua puhelimitse tai
sähköpostilla. Muista kirjoittaa päiväkirjaan käyttämäsi lähteet. Alla
muutama hyväksi havaittu linkki.
http://www.kilroytravels.fi/
Kilroytravels
http://www.smt.fi/ Suomen matkatoimisto
http://www.matkalle.net/ Tietoa
matkakohteista
http://www.visitbritain.com/default.aspx
Tietoa Britanniasta
http://www.australia.com/ProcessSplashResults.aust?C=US&L=en
Tietoa Australiasta
http://canada.gc.ca/main_e.html Tietoa
Kanadasta
http://www.iloveny.com/ Tietoa New
Yorkista
http://www.lonelyplanet.com/ Lonely
Planet
Prosessi
- Jakakaa
lomakohteet keskenänne. Arpokaa jos ei muuten onnistu.
- Saatte
esiintyä omana itsenänne tai keksiä itsellenne roolin, jota esitätte.
Jokaisen täytyy miettiä yksi asia, jota haluaa lomaltaan (esim.
merenranta tai hyvätasoinen hotelli). Lomaa suunnitellessa jokaisen
toive täytyy huomioida.
- Aloittakaa
henkilökohtaisen päiväkirjan pito, johon kirjaatte ylös perusteluja
omille valinnoillenne ja tuotte esiin omia ajatuksianne. Lisäksi
päiväkirjaan arvioidaan toisten esitykset, jotka opettaja ottaa huomioon
omaa arviointiaan tehdessään. Päiväkirjaa ei arvostella, joten voit
kirjoittaa sitä aivan vapaalla tyylillä ja antaa ajatusten virrata.
Päiväkirjaa pidetään Internetissä avatussa foorumissa. Tätä päiväkirjaa
lukee vain sen kirjoittaja ja opettaja.
- Tehtävänä
on siis suunnitella kahden viikon matka omaan matkakohteeseen ja
esitellä se muille ryhmän jäsenille. Näiden esitysten jälkeen
keskustellaan ja päätetään, mikä matkakohde valitaan. Matkan
suunnittelussa otetaan huomioon hinnat (lennot ja asuminen), sää,
harrastusmahdollisuudet ja jokaisen henkilökohtainen toive. Ota huomioon
myös mahdolliset maan kulttuuriin liittyvät seikat esim. juomarahojen
jättäminen, yöelämä tai muut kohteen ns. pakolliset menot. Käytettävissä oleva matkakassa on
jokaiselle 10 000 euroa. Mitä paremmin asiasta on ottanut selvää, sitä
suuremmat mahdollisuudet on saada muut taipumaan oman matkakohteen
valintaan. Tee lomastasi erikoinen! Mieti mikä houkuttelisi muut
taipumaan sinun lomakohteesi puoleen!
- Päättäkää
päivämäärät jolloin jokaisen on palautettava oman matkakohteensa
esittely ja matkasuunnitelma. Suositeltava aikaraja on noin 1-2 viikkoa.
Matkakohteet voi esitellä suullisesti tai kirjallisesti esim. tekemällä
julisteen. Muitakin tapoja voi miettiä esim. musiikki tai
PowerPoint-esitys. Käytä luovuuttasi! Esityksen enimmäiskesto on 15
minuuttia.
- Jokaisen
esiteltyä oman matkakohteensa ja matkasuunnitelmansa, asiasta
keskustellaan ja äänestetään.
- Matkakohteesta
päätettyänne, valitkaa vastuuhenkilö ostamaan liput, tekemään
hotellivarauksen, autovarauksen ym juoksevat asiat.
- Lopuksi
kirjoita päiväkirjaan arvio toisten esityksistä ja koko Webquestin
tekemisestä. Mitä opit, mikä oli kivaa ja mikä ei. Ehdotuksia tuleville
tekijöille!
Arviointi
Arviointi tapahtuu seuraavan
taulukon perusteella. Arviointimaksimi on 40.
|
|
1
heikko
|
2
tyydyttävä
|
3
kohtalainen
|
4
hyvä
|
5
erinomainen
|
|
oppilaan osallistuminen
ryhmätyöskentelyyn
|
ei osallistu lainkaan
|
ei juuri osallistu
|
osallistuu jonkin verran
|
osallistuu aika hyvin
|
osallistuu aktiivisesti
|
|
lähteiden käyttö
|
ei lähteitä
|
käytetty vain yhtä lähdettä
|
käytetty muutamia eri lähteitä
|
käytetty paljon lähteitä
|
käytetty runsaasti eri lähteitä
|
|
matkasuunnitelman selkeys
|
ei matkasuunnitelmaa
|
matkasuunnitelma erittäin
puutteellinen ja epälooginen
|
matkasuunnitelma puutteellinen
|
asiat selostettu melko selvästi
ja loogisesti
|
asiat esitetty selkeästi ja
johdonmukaisesti ja kattavasti
|
|
matkasuunnitelman esitys
|
ei esitystä
|
tylsä ja yksitoikkoinen esitys
|
esityksessä käytetty jonkin
verran luovuutta
|
mielenkiintoinen esitys, mutta ei
kovin yksilöllinen
|
erittäin mielenkiintoinen ja
yksilöllinen esitys
|
|
argumentit oman matkakohteen
puolesta
|
ei argumentteja
|
argumentit vain omia
mielipiteitä, ilman tosiasioita
|
joitain argumentteja perusteltu
|
argumentit perusteltu, mutta osa
huomioimatta
|
argumentit esitetty tosiasioihin
perustuen
|
|
keskusteluun osallistuminen
|
ei osallistu
|
osallistuu vain vähän
|
osallistuu jonkin verran, ei
perustele mielipiteitään
|
osallistuu, mutta ei osaa
perustella mielipiteitään
|
osallistuu aktiivisesti ja
perustelee mielipiteensä
|
|
päiväkirjan kirjoittaminen
|
ei kirjoita
|
kirjoittaa vain vähän
|
kirjoittaa jonkin verran, mutta
ei perustele
|
kirjoittaa, mutta ei kaikista
tapahtumista
|
kirjoittaa aktiivisesti ja
perustelee selkeästi toimiaan, arvioi myös muita
|
|
Puhetapa ja kielen hallinta
|
ei puhu
|
paljon virheitä, vaikea saada
selvää
|
puheessa joitain vaikeita sanoja
tai muuten vaikeasti ymmärrettävää
|
puhekieli hyvä, joitain puutteita
|
erittäin hyvä ja sujuva kieli,
helppo ymmärtää
|